23. marraskuuta 2014

Uusi vuosi, uudet kujeet


Vuosi lähenee loppuaan mikä tarkoittaa sitä, että uusi hallitus vuodelle 2015 valitaan pian. Hallituksessa on avoinna monia mahtavia pestejä. Uusi hallitus valitaan syyskokouksessa 1.12.2014 klo 18 Kuvateatterissa äänestämällä. Jos olet TOY ry:n jäsen, saat asettua ehdolle hallitukseen.

Alla nykyinen hallitus kertoo hieman mietteistään miltä tuntuu olla mukana hallitustoiminnassa ja miltä oma pesti on tuntunut.



Lotta täällä moro! Olen vuoden verran hoidellut TOY ry puheenjohtajan pestiä eli varmistanut, että kokouksissa käydään kaikki tarvittavat asiat läpi, vastaillut ja ohjaillut paljon sähköposteja, pitänyt silmällä, että kaikki hommat tulee hoidettua ajoissa ja edustanut yhdistystä erinäisissä tilaisuuksissa ja tapaamisissa. Parasta tässä hommassa on ollut muihin opiskelijoihin ja yhdistyksiin tutustuminen. Pj:n homma on kovaa työtä, mutta erittäin palkitsevaa, kun on näin hyvä porukka! :)


 

Moikka! Nimeni on Noora ja olen toiminut TOY ry:n tuutorivastaavana viimeiset 2,5 vuotta. Toimin tiedotuskanavana taideakatemian tuutoreiden ja TUOn välillä sekä katson että tuutorointi toimii taideakatemiassa. Parasta tässä hommassa on tietysti ollut vuoden parhaiden bileiden, eli Kickstart My Art -rastikierroksen järjestäminen uusille taideakatemialaisille!




 
Jauzaa! Olen Vilja, TOY ry:n varapuheenjohtaja. Toimikautenani on todellakin ollut monta rautaa tulessa. Kirjaimellisesti tulella leikinkin Taideakatemian yössä. Vaikka en kokouksissa ehdi juoksemaan sirkusteluiden ohella pysyn perillä menoista ja meiningeistä etänä. Suurimmissa yhdityksemme tapahtumissa on osallistuttu esimerkiksi esiintymällä ja organisoimalla ohjelmaa. Verkostoituminen ja yhdessä suunnittelu on kaikista parasta. Luovallahan alalla tässä ollaan ja aina vain hämmästyn kuinka hienoihin juttuihin pystytään.

 

 Olen Lotta. Rakastan juhlia ja lakattuja varpaankynsiä, inhoan exceliä ja monimutkaisia ruokia. TOY:n tapahtumavastaavana on ollut hurjan hauskaa miettiä uusia teemapippaloita ja tempauksia, ja tehdä yhteistyötä monien yritysten ja ihmisten kanssa. Innostun uusista jutuista helposti ja onneksi meidän porukassa kaikki suhtautuu intohimolla asioihin; hyvällä meiningillä saadaan huippujuttuja aikaan!



Olen Reetta, yksi TOY:n tapahtumatiimin tontuista. Opiskelen mainonnan suunnittelua ja olen päässyt hyödyntämään taitojani tapahtumien ja tapahtuma-ilmeiden suunnittelussa. Taideakatemiasta löytyy monenlaista osaajaa, joiden kanssa on mahtavaa tehdä yhteistyötä. Jos haluat vaikuttaa asioihin, tietää mitä-missä-milloin tapahtuu ja lisäksi tutustua kivoihin ihmisiin, niin nähdään Kuvateatterissa 1.12. klo 18!





Kukkuu, olen Sari, mainonnan suunnittelun ykkösvuoden opiskelija - ihan keltanokka siis kaikin puolin. Tungin mukaan hallitukseen varajäsenenä tapahtumatiimiin ja huikeeta on ollut kaikenlaista tapahtumiin ja bailuihin liittyvää tehdessä! Mainonnan ja markkinointimatskujen tuottaminen on varsin jees, joten toivottavasti niiden parissa saa jatkossakin puuhastella. Boomkah!




Hellou! Olen Irina ja TOY ry:n tapahtumatiimin varajäsen. Takana on hauska ja opettavainen vuosi ensimmäistä kertaa ikinä hallituksessa. Muistan miten minua aluksi pelotti, riittääkö minulla riittää aikaa käymään kokouksessa ja hoitamaan osuuteni kaiken muun kiireen keskellä? Nyt voin todeta pelkoni turhaksi, koska on ollut superkivaa yhteisissä kokoushetkissä, joissa on syntynyt monet mahtavat ideat onnistuneiden tapahtumien järjestämiseen meille opiskelijoille piristämään arkeamme. Tilanteen mukaan joskus olen ottanut enemmän vastuuta tapahtumissa, toisinaan vain toiminut apulaisena tapahtumapäivänä. Tärkeintä on ollut ymmärtää jokaisen käsiparin merkitys. Kaikkein palkitsevinta on nähdä tapahtumassa yhteisvoimin saatu työtulos, josta huikeampaa fiilistä ei voi olla! Kippis.



Hei olen Pauliina Kuikka. Olen varakas ja rahakas, eli toiminut rahastonhoitajana. Täysin uutena pestiin loikanneena, voin kertoa oppineeni aivan käsittämättömän hullusti! Tästä on ollut hyötyä opinnoissani sekä tämänlainen luottamustehtävä näyttää upealta ansioluettelossani. Hurlumhei, tarttukaa tilaisuuteen!





Olen Riikka eli TOY ry:n tiedottaja. Olen tämän vuoden pyörittänyt meidän Facebookia ja blogia, päivittänyt tapahtumia ja tiedottanut toiminnastamme ympäri eri kanavia. Paljon siis kirjoittamista ja juttujen keksimistä! Hauskinta on ollut kun on päässyt keksimään millä jutuilla teitä kaikkia saataisiin houkuteltuaF acebookissa meidän bileisiin. Joskus oon onnistunut siinä hyvin, toisinaan vähän huonommin.



 
Haalarivastaava Erja tässä moikka! Olen toiminut pestissä pari vuotta, hallituksen varajäsenenä. Haalarivastavaan tehtävänä on koordinoida haalareiden sovituksia, sponssien hakua ja tilata haalarit firmalta. Olen nyt yrittänyt parhaani mukaan tehdä seuraajalle kattavat ohjeet, sillä itse jouduin hyppäämään tyhjiin saappaisiin. Homma on ollut hauskaa, kivointa on tietty ollut suunnitella haalarikastajaisia yhdessä muun hallitusporukan kanssa :)




Heips! Mä, Noora, alotin hallituksen varajäsenenä ihan vasta äsken syyslukukauden aluksi, kun pari paikkaa oli vapautunut kesken kauden. Pääsin suoraa niihin hyviin hommiin eli tapahtumatiimiin bileitä järjestämään! Lyhyen hallituskauteni huikein hetki on tietty HIPPIES & HIPSTERS –pirskeet, ne meni aikalailla täydellisesti. Oli myös avartava kokemus päästä Lyniin ennen aukeamista niin, että kaikki valotkin oli vielä päällä, kaikkea jännää sitä pääsee tekemään kunhan vaan tekee!



Kuulostaako kiinnostavalta? Syyskokous pidetään siis ma 1.12. Linnankadun Kuvateatterissa klo 18. Siellä valitaan äänestämällä vuoden 2015 hallitus. Kaikki ovat tervetulleita kokoukseen ja asettumaan ehdolle, olitpa sitten ykkösvuoden opiskelija tai vanhempi aktiivi. Esitylista ja lisäinfoa löytyy Facebook-tapahtumasta!

Tervetuloa!