1. lokakuuta 2016

Hallitus tutuksi: esittelyssä haalarivastaava

Hallitus tutuksi -sarjan tämän kertaisessa osassa haalarivastaava Katriina Kantonen kertoo, mitä kaikkia hommia on hoidettavana ennen kuin te rakkaat toylaiset saatte päheät musta-turkoosit haalarit yllenne. :)

Hejsan!

Olen Katriina Kantonen ja opiskelen journalismia toista vuotta. Olen TOY ry:n haalarivastaava.

Päätin hakea hallitukseen ekana vuonna, koska aktiivinen toiminta ja vaikuttaminen kiinnosti. Olen päässyt kokemaan hallituslaisena paljon mielenkiintoisia asioita niin bileiden kulisseissa kuin osallistujana tapahtumiin. Hallitustoiminnan kautta tapaa paljon uusia ihmisiä Taideakatemian ja muiden ammattikorkean aloilta. Mielestäni hallitustyö on opettanut paljon ja meillä on mahtava porukka kasassa! En kadu päivääkään, että hyppäsin mukaan kelkkaan.

Mä olen tosiaan se tyyppi, ketä hommaa uusille ykkösille ne kauan odotetut haalarit. Haalareiden prosessi lähtee liikkeelle sponsoreiden hankinnasta ja sopimuksien allekirjoittamisesta. Se on käytännössä mailia ja soittelua eri yrityksiin. Haasteita tähän toi tänä vuonna huono taloustilanne, jonka vuoksi yritykset eivät olleet innokkaita lähtemään haalariyhteistyöhön. Kuitenkin monien kymmenien yritysten jälkeen sain kuin sainkin hommattua tarpeeksi sponsoreita.


Sponsorit näkyvät haalareissa logoina. Yritykset maksavat siitä, että saavat oman logonsa haalaripaikalle ja opiskelijat sitten mainostavat haalareilla kaupungilla. Näin ollen saamme rahaa ja haalarit ovat edullisemmat teille rakkaat ykköset. Tämä hyödyttää siis molempia osapuolia.
Syksyllä aloitetaan haalarisovitukset Taideakatemian uusille opiskelijoille. Tämän jälkeen haalareiden koot ja tilaajat kirjataan taulukkoon tietokoneelle, josta on helppo tehdä tilaus.  Ennen tilausta kuitenkin kilpailutetaan eri haalarifirmat ja valitaan paras vaihtoehto.

Kaikki huipentuu unohtumattomiin haalarikastajaisiin, jotka on tänä vuonna mun tehtävänä järjestää. En vielä paljasta mitä kaikkea on luvassa, mutta takuulla tulee olemaan hauskaa!


Mukavaa syksyn jatkoa kaikille! Älkää ressatko liikaa!;)